Kymmenen kovaa kysymystä näin matsin jälkeen, joiden vastaukset me kaikki haluamme tietää:
1. Ensinnäkin alkuläppäisy. Pyysit sitä itse nostamalla käden kaverille ennen `Fight`-huutoa ja läpystä shoottasit suoraan jalkoihin, jonka kerroit olleen ihan suunnitelma. Kerro hieman tästä. Jotkut saattaisivat pitää lähes epäurheilijamaisena.
- Kun tuomari sanoo "FIGHT" niin mitä se teidän mielestä tarkoittaa? Minkä ihmeen takia menet kättelemään enää, kun tarkoitus on hoitaa toinen pihalle. Kättelimme saunassa, syömässä, kisapaikalla, matsin alussa kättelin. Eikö se riittänyt kättelyltä? Valmentajani Sampo Pänttäjä sanoo, että kun kongi soi niin ei aleta minuutiksi tanssimaan vaan silloin alkaa otteleminen.
2. Häkkiradion haastattelussa jo kyseltiinkin siitä giljotiinista alussa, että oliko tiukka. Annoit tunnustusta, että tiukka oli ja saitkin ravistettua pystyssä kaverin otteen löysemmäksi. Oliko nuoren pojan yritys mielestäsi muuten millaista? Olihan siinä jokin käsilukkoyrityskin.
- Aliarvioin ranskalaisen, joka oli väärin. Niinimäen Tomppa sanoi pukuhuoneessa, että ranskalaiset ovat kovia grablereitä eli hyviä matossa. Se piti paikkaansa. Giljotiini oli tiukka, mutta ei tarpeeksi tiukka.
3. Sait hienosti brabon kiinni ja ottelu päättyikin siihen, kun pojalta meni taju. Taustalla soi I feel good ja voittamisen tuoma show alkoi. Hienoa katseltavaa ja recordi nyt 8-1 Onneksi olkoon. Mikä oli ensimmäinen ajatus vai onko sellaisessa tilanteessa mitään erillisiä ajatuksia?
- Ote oli todella tiukka ja tiesin matsin päättyvän siihen. Oli hieno tunne, että sain taas lopetettua ensimmäisessä erässä.
4. Koitko paineita ennen ottelua, varsinkin kun kyseessä oli kotiyleisösi ja myös osa perheestäsi oli katsomossa?
- Koin painetta, mutta olin täynnä virtaa kiitos kotiyleisön.
5. Mitä tapahtuu matsin jälkeen? Lähinnä tuleeko vaihdettua sanoja vastustajan kanssa hyvissä/huonoissa merkeissä vai onko häkissä ollut kohtaaminen tarpeeksi, etkä halua sen kummemmin muuten vastustajan kanssa enää keskustella?
- Vastustaja sanoi minulle jatkoilla ”Oli hyvä kusetus ja tähtäänkö pitkällekin.” Myönteinen vastaus tuli.
6. Kerroitkin aiemmin, että nyt on menty sillä peruspainilla, joka on vahva osa-alueesi. Mitenkäs tuo nyrkkeily? Onko sitä tullut treenattua ja nähdäänkö tulevaisuudessa kenties pysty-Makua myös enemmän?
- Pystyotteluani nähdään enemmän, kunhan vain kouluni pääsisi loppumaan ja saisin nyrkkeillä. Mutta kyllä se aikanaan sieltä tulee.
7. Oliko rankat After Partyt vai osallistuitko edes? Huhu kertoo, ettet juonut kuin limua.
- Sain promoottoreilta drinkkilippuja, mutta annoin ne tuttavilleni. Selvinpäin olin ja menin aikaisin nukkumaan.
8. Viikolla ennen matsia Iltasanomat kirjoitti otsikolla `Hakataanko miesmalli yleisön edessä.` Aiheuttiko tämä minkälaisia tunteita? Otsikointi voiton jälkeen oli kuitenkin hyvin korjailevaa.
- Se oli täydellinen otsikko ja teksti minusta, koska moni varmasti luki sen. Kaikki huomio on hyvää. "Keep talking, you're making me famous.”
9. Ottelet kuuleman mukaan Turussa taas 6.4. Mitä tapahtuu tässä välissä treenien osalta ja noin muutenkin? Jostakin televisio-ohjelmasta vihjailit ainakin.
- Kyllä ottelen Turussa, joka on mahtavaa. Tällä hetkellä ollaan Buenos Airesissa kuvaamassa WipeOut tv-ohjelmaa . Harjoittelen täällä peruskunnon ylläpitämistä ja lomailen muutaman viikon. Lataudun Turku-ottelua varten.
10. Millaisia terveisiä haluat lähettää tuleville vastustajille?
- Vastustajille voisin sanoa, että kysykää lentoyhtiöiltä pääseekö ne samana iltana kotia, koska yhtä erää enempää matsit eivät tule kestämään.
This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.
Makwan Amirkhani - miehestä on moneksi
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire