lundi 28 décembre 2015

Ilosanomaa aamutreenistä

Itse en ole aamuihminen sen kummemmin. Eli mieluusti nukkuisin jonnekin tuonne kasiin tai ysiin asti. Mutta sitä on suurimman osan aikuisiästä lähtenyt duuniin kuudeksi, joten on ollut totuttava aamutreeniin. Kävin ennen tuossa Elixialla ja se aukes joskus seikan maissa, eli aamutreeneihin ei ollut oikeastaan koskaan mahdollisuutta. Iltavuorosta ei viitti aamukutoselta salille lähteä kun nukkumiset menee väkisinkin puolille öin.

Mutta nyt vaihdon salia tuohon Palokkaan ja sinne pääsee 24/7. Pari viikkoa sitten oli tilanne, että ois jäänyt treenit pariin kertaa viikossa tuolleen normisti työpäivän jälkeen. Aattelin että kokeillaan miltä tuntuu reenit ennen kuuteen töihin menoa. Neljän pintaan ylös, proteiinijuoma naamariin. Vaateet päälle ja autoon. Autossa pari kofeiinitablettia naamariin ja vartin ajo salille. Ennen viittä jo rautaa tangossa. Ihan törkeen hyvältä tuntui treenata. Miinusta on se että on yksin, mutta samalla se on plussaa. Voi pistää soimaan mitä musaa tykkää ja miten kovalla tykkää ja on tilaa tehdä vaikka kuutta liiiketta samaan aikaan jos siltä tuntuu. :)

Taidan alkaa käymään aamuvuoroviikolla enempikin aamusta. Pitää vaan mennä ysiltä nukkuun että pääsee neljältä ylös.

Kokeilkaa jos mahdollisuus on. En tiedä kehityksestä mitään vielä, mutta rauta ainakin liikkuu ihan yhtä hyvin kuin muutenkin. Ehkä mitään 1,5 h treenejä ei kannata ottaa kun ei sitä oikein mitään hiilaria (ainakaan minä en siis pysty) pysty ottamaan just ennen treeniä. Tuolleen yksin tehdessä treeni kestää n. 50 minuuttia minulla. Nelijakosella mennään.

Yhteensä siis neljä kertaa tehnyt nyt reilun parin viikon aikana tuollaisen aamutreenin. Tänään viimeksi.

Sen huomasi heti ekana päivänä, että joku hyvä välipala on oltava. Meillä on ruokailu yheltätoista. On hieman nälkä olo mennä kutosesta yhteentoista pelkän palkkarin ja kahvin voimalla. :jahas:

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Ilosanomaa aamutreenistä

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire