mardi 22 décembre 2015

Suomen poliisin mädännäisyys!

Pahoittelen, en jaksa laittaa quote-tageja joka väliin.

- Vaaransiko tämä kkk mies kansallista turvallisuutta?
Siitä ei ollut tietoa ennen kuin asiaa tutkittiin. Olisi voinut vaarantaa, nyt ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollut.

- Mikä muuten oli hänen rikoksensa ylipäätänsä?
Muistaakseni ainakin yksi epäilty nimike oli Suomen lipun häpäiseminen. Jos tutkinnassa olisi selvinnyt jotain muuta, olisi voinut olla vaikka kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

- Miksi tähän käytettiin niin paljon aikaa ja rahaa?
Paljonko siihen käytettiin aikaa ja rahaa? Paljonko paloi rahaa, montako henkilötyötuntia? Faktaa pöytään, kun kerran tiedät.

- Oliko poliittista ohjausta?
En tiedä. Poliisihan ei elä umpiossa, joten varmasti jonkinlaista painetta esiintyy esim. median taholta, kuten kaikissa paljon julkisuutta saavissa jutuissa. Se on kuitenkin eri asia kuin poliittinen ohjaus.

- Miksi poliisi valehtelee että "juhlapaikanhakijat" ei tee rikoksia?
Valehteleeko? Käsittääkseni poliisilta ja esim. oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta saa ihan tilastoja eri asioista esim. pyytämällä. Itse olen kyllä lukuisia kertoja lukenut uutisia, joissa mainitaan epäillyn olevan ulkomaalaistaustainen, ja tämä tieto on saatu poliisilta.

- Miksi poliisi väittää että esim varkauksia ei ole tapahtunut vaikka on tapahtunut?
Ks. edellinen vastaus

- Miksi poliisi ei ota kiinni esim jos ahdistelee ja huutelee pikkutytöille?
Jos ei esimerkiksi tekijää tavoiteta paikan päältä ja todistajan antamat tuntomerkit ovat luokkaa "joku mutakuono se oli, ne on kaikki saman näköisiä"? Ei poliisilla ole mitään syytä olla ottamatta kiinni, jos tarve sitä vaatii. Tosin kiinnioton peruste ei voi olla esimerkiksi ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen, eli jos joku käyttäytyminen olisi vielä OK valtaväestöön kuuluvan tekemänä, se on OK myös vähemmistöön kuuluvan tekemänä, vaikka jotakuta maahanmuuttokriittistä tasaveroinen kohtelu saattaakin kismittää.

- Miksi poliisi väittää että tosta on pitkä matka vielä vakavaan rikokseen?
Minun mielestäni huutelusta on aika pitkä matka esimerkiksi raiskaukseen tai pahoinpitelyyn noin yleisellä tasolla. Tietenkin jossain yksittäisessä tapauksessa voi olla, että henkilön käyttäytymisestä voi päätellä, että huutelun tarkoitusena on yksinomaan provosoida tilannetta sellaiseksi, että se ikään kuin antaa oikeutuksen käydä toisen osapuolen kimppuun - esim. joku baarissa tai snagarijonossa huutelija.

- Miksi poliisi väittää että Suomessa ei ole terroristeja "juhlapaikanhakijoitten" joukossa?
Käsittääkseni poliisi on todennut jotain sen suuntaista, että ei ole viitteitä siitä, että joukossa olisi terroristeja. Ja kuten edellisessä viestissäni kerroin, poliisi viranomaisena ei oikein voi lähteä leimaamaan jotain vähemmistöä. Ehkä ymmärrät.

- Minkätakia poliisi antaa vasemmiston tehdä rikoksia ja ei puutu siihen?
Käsittääkseni poliisi pyrkii puuttumaan kaikkeen rikollisuuteen ja jopa ennaltaehkäisemään sitä, riippumatta epäillyn puoluekannasta.

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Suomen poliisin mädännäisyys!

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire