On hieman kiirus, mutta nopeasti jotain ajatuksia.
Niin kuin jo todettu, säännöllinen seksi on tärkeää. Säännöllinen seksi ylläpitää henkistä ja fyysistä läheisyyttä. Omasta näkökulmastani läheisyyden tietoinen ylläpitäminen on sitä tärkeämpää mitä pidempään suhde kestää.
Ilman fyysistä ja henkistä läheisyyttä suhde ei välttämättä ole muuta kuin hyvä kämppis-kaverisuhde, mahdollisesti yhteisellä huoltajuustaakalla höystettynä.
Toisen huomioiminen on tärkeää, niin arjessa kuin isommissakin asioissa. Samoin kiinnostus toista ja toisen asioita kohtaan. Joskus ihan yksinkertainen ja aidosti esitetty "mitä sulle kuuluu" -kysymys on ihan paikallaan, varsinkin jos kiireinen arki tuntuu rullaavan eteenpäin ilman, että on ollut aikaa tai mielenkiintoa jutella.
Koskettelu on tärkeää. Ohimennen sipaisu tai kädestä kiinni ottaminen, myös sitten pidemmän ajan jälkeen. Koskettelu kertoo ennen kaikkea siitä, että haluaa koskettaa toista. Joskus, varsinkin pidemmässä suhteessa tulee aikoja jolloin saattaa epäillä itseään; kokeeko toinen minua enää haluttavaksi, haluaako hän ylipäätään olla lähellä? Lisäksi koskettaminen, ainakin minulle, vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kaiken kaikkiaan, itselleni tärkeää on läheisyys ja sen ylläpitäminen.
Siinä nyt jotain, mitä tuli nopeasti mieleen.
This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.
Miten ylläpidätte hyvää parisuhdetta?
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire